Takaisku, osa 1.

Yeah, ensimmäinen takaisku koettu ja voittajana kohti seuraavaa!

Viikonloppu sujui mukavasti, perjantaina työskentelin 9-12 ja 16-23. Neljältä käytiin kahden nuorimman host-lapsen ja sveitsiläisen au pair Tamaran kanssa jäätelöllä, sen jälkeen haettiin vanhin kaveriltansa ja mentiin kotiin. Host-vanhemmat olivat suurimman osan ajasta kotona, joku mies oli rankentamassa alkuun mun suihkua (jes). Vanhemmat lähti pariks tunniks ulos syömään kahdestaan, sillä aikaa tein päivällisen kotona, syötiin lasten kanssa ja katteltiin elokuvaa. Aika pian hostit tulikin takasin ja katteltiin joku todella outo (mutta hyvä) elokuva host-isän kanssa, se vaan nukahti puolessa välissä.

Lauantaina ajoin kymmenen aikaan grammylle, josta aunt-R:n kanssa lähdettiin kattomaan MN Wildiin värjättyjen pelaajien peliä. Se meni aika mukavasti, Granlund ei saanut mitään aikaiseksi, muuta kun vasta rankkareissa. Silloin selostaja huusi ”MIKAEL GRANLUND, FROOOM FIIIINLAAAND”. Ja koko halli sekosi. MG meni vielä tekemään siitä maalin, jolloin ihmiset heittivät katsomossa voltteja. Millä järjellä?! Aika nättiä jälkeä on Koivu saanut täällä aikaiseksi ja joka toisella oli Koivun pelipaita päällä. Pelin jälkeen puolet joukkueesta tuli jakamaan nimmareita ja mentiin sinne R:n kanssa. Ei ne mua muuten niinkään kiinnostanut, mutta halusin yrittää saada pikkuveljelle Granlundin nimmarin. Se ei kuitenkaan ollut siellä ja muut jätkät sano sen olevan huomenna sunnuntaina. Kävelin kuitenkin sen pöydän läpi ottaen kaikilta nimmarit mun hyvin taitellun ja rullatun paperin kanssa, joka herätti mukavasti huomiota. Pelin jälkeen palattiin grammyn talolle, moikkasin altaalla olevia hosteja ja suuntasin autolla kohti Woodburya hakemaan sveitsiläisen Tamaran kyytiin. Tamaran kanssa vietettiin 6 tuntia shoppaillen ja koko ajan kävellen Mall of Americalla. Palattiin sieltä ilta kahdeksan aikaan, jolloin mentiin meksikolaisen Ariadnan ja brazialaisen Lillyn kanssa syömään Woodburyyn. Siellä meni ihan mukavasti, jonka jälkeen heitin tytöt kotiin ja tulin itsekin.

  REALLY?

MINNESOTA WILDIN KOTIHALLI, en malta odottaa kauden alkamista!

  Jälleen seminopee pyörähdys kenkäkaupassa.

Sunnuntaina oli tarkoitus olla au pair meeting eläintarhassa, mutta se peruutettiin helteen takia. Suuntasin siis katsomaan toistakin MG:n peliä St. Pauliin. Löysin jopa hallille kertaakaan eksymättä! Pelin jälkeen taas nimmarikierros, jonossa edellä oleva mies oli ostanut Suomen maajoukkueen pelipaidan Granlundin nimi selässä ja maksanut siitä 190$ . . . Vähän ennen pelaajien pöytää se kysyi tiedänkö kuka pelaajista on Granlund ja päästi meidät edelle, jotta kertoisin sitten. Vähän ennen MG:tä osoitin kuka on Granlund ja mies MG:n paidalla oli hyvin innoissaan. Granlundin kohdalla aloin puhua sille suomea, joka ehkä hieman yllättyi. Sain pikkuveljelle omistuskirjoituksella nimmarin, vaikkakin omistuskirjoitukset sekä kuvat oli kiellettyjä. Juttelin muidenkin pelaajien kanssa jonon seistessä ja olin hyvinkin hauskaa. Hallilta suuntasin taas grammyn altaalle, siellä oli isoisän 65 vuotis-synttärit. Siellä oli parikymmentä ihmistä, keski-ikä 50 vuotta ja pääharrastuksena golf. Juhlissa oli ihan mukavaa, mutta yksinkertaisesti ei mitään tekemistä. Juttelin sillon tällön ihmisten kanssa ja välillä pulahdin altaaseen, mutta silti tuli jotenkin ulkopuolinen olo. Rupesin kelailemaan asioita, ja tajusin viimeksi nauraneeni oikeasti kunnolla jäähallissa niiden kiekkoilijoiden kanssa viikonloppuna, sitä ennen training schoolissa Tunan kanssa! Eli kolme viikkoa sitten! Ja kun vertaa mitä mun elämä oli Suomessa Sonjan ja kumppaneiden kanssa, on muutos aika suuri. Siellä se oli pelkkää naurua ja tyhmänä olemista, extemporee reissujen tekemisiä Helsinkiin, Jyväskylään ja muihin kyliin sekä koko ajan uusiin ihmisiin tutustumista. Rupesi ahdistamaan, kun tajusin, ettei täällä ole yhtään sellaista ystävää, joka saisi mut unohtamaan kaiken muun ja olemaan pelkästään minä. Enkä selviä vuotta pelkästään nauramalla Sonjan kanssa Skypessä (tosin sekään ei onnistunut tänään) tai muiden kanssa FB:ssa. Muitten auppareiden kanssa on ihan jees, mutta ei mitään verrattuna siihen mitä oikeastin olen (anteeks, jos jostain syystä päätätte kääntää tätä google kääntäjällä). Joten, iski hirveä ahdistus saada kavereita! Se ahdistus kasvo ja kasvo, kunnes päätin karata kotiin. Laitoin host-äidille viestin, että oli pakko päästä pois enkä pystynyt puhumaan, etten romahda kaikkien niiden vieraiden edessä. Kotona vaihdoin vaatteet ja hyppäsin pyörän selkään. Pyöräilin kaks tuntia, tapoin itseni ihan täysin. Ensimmäisen kerran tänne tulon jälkeen urheilin kaikki mahdolliset voimat pois kropasta ja voi pojat se tuntui hyvältä! Meinasi kyllä happi loppua kirjaimellisesti kesken, kun kosteusprosentti oli yli 80, lämpöä 40 celsiusta ja tunnin satoi vettä. Palasin märkänä kotiin yhdeksän aikaan, jolloin muutkin oli jo palannut. Vein pyörän autotalliin ja hiivin sisälle, hävetti enemmän kun paljon. Host-isä istui olohuoneessa ja sanoi olleensa huolissaan, tuli halaamaan ja sanoi aavistaneensa eilen illalla ja tänään päivällä tämän tapahtuvan. Host-isä on itse matkustellut paljon ja nuorena lähtenyt vaihtoon useammaksi kuukaudeksi johonkin maahan (en yhtään muista mihin), joten ymmärtää täysin miltä se tuntuu. Sanoi huomanneensa tylsistymiseni jo eilen siitä, kuinka nauroin kertoessani mitä oltiin puhuttu hallilla, kuinka mulla ei taaskaan ollu erityisen hauskaa muiden auppareiden kanssa ja tänään mun nopeasti kasvaneesta kuumeesta päästä jäälle (ISKÄ) sekä aneemisuudesta. Ja sehän sai mut itkemään vielä lisää. Kivaa! Silloin host-äitikin tuli alakertaan ja halaamaan. Puhuttiin hetki asioista ja hostit lupasi tutustuttaa mut joihinkin jänniin ihmisiin täällä, jotka voisivat näyttää vähän kaupunkia lisää. Olen host-äitini kanssa vähän samanlainen, että välillä juttu luistaa paremmin poikien kuin tyttöjen kanssa, joten molemmat ymmärsivät sen paremmin kuin hyvin ja lupasivat korjata asian (sori äiti)!

Nyt luotan entistä enemmän host-vanhempiini, ne on ehkä parhaat hostit maan päällä!

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin, for now. Nyt vihdoinkin alkaa tyhmien ihmisten metsästys.