Live your dream.

Ihan uskomatonta.

Miten mä voin nauttia omasta, lähes täydellisestä perheestäni silloin, kun kolme muuta mun kanssa tänne samaan aikaan tullutta suomalaista au pairia on ongelmissa? Yhden perhe menetti todella läheisen ihmisen ja kaks muuta on rematchissa (eli etsii uutta perhettä). Toinen etsii perhettä, koska ei tule toimeen äidin kanssa ja se työskentelee kotona (mikä olisi hyvin ärsyttävää) vaikeuttaen itse au pairin työtä. Toinen, koska se äiti on hullu. 

Pelaamatta ei voita, etsimättä ei löydä ja tippumatta ei voi nousta.

 

Mulla on täällä siis kaikki aivan liiankin hyvin, tänään ostin turkoosin seinäkellon ja samaa sävyä valokuvakehykset, johon voin laittaa kuvia (luonnollisesti). Pyöräilin yli kaks tuntia ja sain elämäni ensimmäisen aivojäätymisen. 90 % työajasta ollaan oltu lasten kanssa grammyn uima-altaalla. Grammy sano mulle, että niiden pitää adoptoida mut vuoden päästä, jotten lähde pois. Eilen illalla katteltiin elokuvaa ja keskimmäinen tyttö nukahti mun syliin, mietin miten mä pystyn jättämään sen ja muut tänne vuoden päästä! Kun kotoa lähti, tiesin tulevani takaisin. Mutta tulenko enää koskaan tänne takasin? Tänään sitten sama tyttö istui mun sylissä, lauloin sille suomeksi ja se sano ettei ymmärtänyt mitään. Selitin sen olevan eri kieli, eikä sitä voi ymmärtää ellei opiskele. Hetken oli hiljaista, kunnes se kysyi milloin lähden takaisin sinne, missä mun oma perhe ja omat sisarukset on. Olin tyytyväinen, että N istui mun sylissä kasvot kainalossa eikä pystynyt näkemään ilmettäni. Yritin pidätellä itkua, joka aina tykkää puskea läpi kaikissa tilanteissa. Kerroin sille, että olen täällä vielä 11 kertaa saman verran kuin olen nyt ollut. Ja tajusin kuinka l-y-h-y-t aika se on?! Ei ole todellista. Miksi elämän pitää juosta, eikö aika voisi edes hetkeksi pysähtyä?

Tahdon elää
Niin, etten vanhana mä joudu katumaan
Tahdon elää
Löytää sateenkaaren päästä satumaan
Tahdon tanssia ja laulaa
Tahdon itkeä ja nauraa
Tahdon elää, tahdon elää.

 Somebody ate some spaghetti.

Tunaa lainaten, ikävöin:

• vanhempia, isovanhempia
• sisaruksia
• kavereita
• Sonjaa
• Tunaa
• mun kenkiä
• Aamulehteä
• youghurttia
• salmiakkia

Toisin sanoen, mulla ei ole ikävä kuin kavereita ja sisaruksia! Mutta kotiin en olisi vielä valmis palaamaan.

Sitähän tykätään sanoa, että täällä kaikki on niin kuin elokuvissa. Koin sen itsekin! Olin siellä Wildin hallissa katselemassa tulokkaiden peliä ja katselin erätauolla screeniä. Elokuvissahan kaikissa peleissä ihmisiä aina kuvataan sinne screenille, joten niin tehtiin myös täällä. Niitä ihmisiä oli hauska kattella, kunnes yhtäkkiä mua kuvattiin sinne. Olin tuijotellu sitä jo pidemmän aikaa, sormet suussa, suu auki ja kuola valuten.. Voi morjes. Näin kuinka ruma olin siinä kuvassa, joten jäädyin, katoin alas ja leikin niinkun en olis nähnyt koko juttua. MÄ NIIN MOKASIN TÄN! Scheiße.

Mutta aika alkaa nukkumaan. Nam. <3

Rakastan teitä. Hyvää yötä.

PS. On hyvin epämiellyttävän miellyttävän kivuliasta asua kiropraktikon kanssa saman katon alla.