Paniikki, osa 1

Päivä päivältä lähtö alkaa tuntua enemmän todelliselta. Tänään näin maailman ihaninta kummipoikaa ja sen perhettä Forssassa, lähtiessä iski paniikki, että ei kai tämä ole viimeinen näkemiskerta ennen lähtöä! Mutta on siihen vielä 10 viikkoa aikaa, joten ei voi eikä saa olla. En kestä edes ajatella millaisia ne hyväiset Suomessa tulee olemaan. Ja uuden sveitsiläisen au pair kaverin kanssa juurikin juteltiin, kuinka kamala hetki mahtaa olla, kun pitäisi host-perheelle ja lapsille sanoa ”hi” silloin kun ne näkevät ensi kertaa? Ei pysty. En uskalla edes ajatella!

Muutan 20.6. St. Pauliin, Minnesotaan. Tämä sveitsiläinen T tulee samoille hoodeille ja esittelikin jo vieressä olevan shopping mallin (19 min kodistani sinne autolla), joka on USA:n suurin (http://www.mallofamerica.com/home/ tervetuloa kylään enemmän ja vähemmän rakkaat ihmiset, esittelen sen teille!). Sitä odotellessa! Suomalaisen au pairin J:n kanssa taas mietitään onko 10 viikkoa pitkä vai lyhyt aika, kun samana päivänä olisi molempien tarkoitus lentää Suomesta ja aloittaa opinnot New Yorkissa. Onneksi ei yksin tarvitse lentokentällä eikä koneessa pihistä tuskissaan, kun on edes jotain turvaa. Todella toivon, että saadaan lentokoneessa vierekkäiset istumapaikat! J:llä on kaikki asiat hyvin hallussa ja hoidettu viisumista kissanharjaamiseen asti, mulla taas pieni paniikki kukkii aina hetkellisesti, kunnes saan sen sullottua piiloon. Voisiko joku käydä mun puolesta töissä, hoitaa viisumin kuntoon, käydä autokoulun 2. vaiheen ja hankkia englanninkielisen terveystodistuksen sekä rikosrekisteriotteen? Olimme jopa rakkaan ystäväni Sonjan kanssa suunnitelleet tyylikkäitä asuja vapuksi, kunnes sain työvuorolistan ja olenpa tietenkin töissä! No, eiköhän siellä pärjää muutaman tunnin levollakin, ihan vain että saan Suomessa olemisesta viimeisetkin rippeet irti. Eiköhän meidät voi pongata poliisina ja rosvona jostain päin Tamperetta jossain vaiheessa, ainakin Sonjan olohuoneesta peilin edestä.

Host-vanhempani ovat noin 30 vuotiaita, isä kiropraktikko ja äiti myyjä. Lapset ovat 7 vuotias tyttö J, 4 vuotias tyttö N ja 2 vuotias poika M. Suloisia kaikki! Koti on lähes St. Paulin keskustassa, iso omakotitalo missä huoneeni on kellarikerroksessa oman vessan kanssa ja muut nukkuvat kolmannessa kerroksessa. Oma auto käytössä, uima-allasta ei ole, mutta lähes naapurissa asuu isovanhemmat joilla on allas. Nyt jo siellä on noin +20 C’astetta lämmintä ja tytöt aloittaneet pyöräilyn! Työpäiväni ovat noin klo 9 – 16, tietenkin joustaen. J on päivät koulussa, joten eniten temppuilen kahden nuorimman kanssa ja illat ovat vapaita. Samoin viikonloput, jolloin kuulemma järjestetään paljon grillijuhlia naapureiden kesken ja käydään retkillä.

Samalla on ihana lähteä sinne, mutta samalla todella pelottava ajatus. Nyt kymmenen viikkoa kuulostaa pitkältä, mutta aivan kohta olen menossa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja tärisen pelosta! Sitä enemmän ja vähemmän innolla odottaen, hyvää kevättä! Ihana aurinko <3