Miksi jotain asiaa pitää haluta niin paljon, että sen menee toteuttamaan? Sitten kun se pitäisi toteuttaa, sitä ei todellakaan enää halua! Niinpä niin, tässä sitä ollaan.
Lähtöpäivä elämääkin suurempaan seikkailuun on varmistunut, kuin myös huojennuttava paluupäivä. Niin paljon näin vaivaa saadakseni tämän onnistumaan, ja nyt tekisi mieli sitoa itseni sänkyyn ja todellakaan lähteä mihinkään! Kaikki olisi niin paljon helpompaa, kun jäisi kotiin tiskaamaan ja saamaan viikkorahaa (tosin sekin lopetettiin jo useampi vuosi sitten).
Valitettavasti ei ylpeys eikä tahdonvoima anna periksi, joten tässä sitä vieläkin ollaan. Viikot vähenevät, lähtö lähestyy ja tehtävät lisääntyy. Paniikkisähköposti on lähetetty tulevaan host-perheeseen Minnesotaan ja sieltä on saatu liiankin rauhallinen vastaus, joten eipä tässä kai muuta voi kuin alkaa valmistelemaan. Tänään olen onnistunut hoitamaan asioita piilolinssien tilaamisesta viisumikaavakkeen täyttämiseen (älkää ikinä lähtekö USA:n pidemmäksi aikaa, hirveää hommaa), sekä tyhjentänyt autoni tankin Ylöjärven keskustassa, missä auto sammuneena valunut pätkä kerrallaan huoltoasemalle (en myöskään suosittele tuota vaihtoehtoa). Luulin säästäväni rahaa, jos en tankkaisi… eipä näyttänyt säästyvän. Harmi.
Olen lukenut au pair toimistolta saamiani perehdytyskirjoja useamman yön putkeen yötöitä tehdessä ja niihin taidan tämänkin päivän lopettaa.
Ensimmäinen turha teksti on nyt julkaistu, loistavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti